SUMON MM-KISAT 2004
Riesa, SAKSA
Lokakuu 16-17, 2004
Senioreiden MM-Kilpailut käytiin jo aiemmista kisamatkoista tutuksi tulleessa Riesan kaupungissa. Suomen joukkueessa taistelivat Tomi Rajamäki, Ville Turtiainen ja Mikko Ylä-Poikelus. Suomalaiset taistelivat hyvin ja tuloksena pistesijoituksia.

Mitalit jäivät tällä kertaa erittäin kovatasoisessa kilpailussa saamatta. Tomi oli lähellä päästä pronssimatsiin. Marko Pihlajamäki sai kunnian avata MM-kisat ensimmäisenä ei-japanilaisena tuomarina.

Marko toimi kisoissa "kukkulan laella" eli kehätuomarina. Saksalaiset olivat jälleen rakentaneet perinteisen savikehän eli Dohyon pieteetillä. Kisajärjestelyt ylipäätään olivat huippuluokkaa.
Marko Pihlajamäki tuomarina ja Mikko Ylä-Poikelus oikealla.


SUMON KESÄLEIRI 2004
Rauma, SUOMI
Kesäkuu 5, 2004
Kaikille Sumosta kiinnostuneille avoin kesäleiri järjestetään Raumalla. Samassa yhteydessä on myös loistava tilaisuus tutustua Budolajien maailmanhuippuihin RJS Samurai ry:n järjestämällä Budoleirillä, jonka yhtenä oheistapahtumana myös Sumo on.

Katso leirijuliste, jossa tarkemmat tiedot.


SUMON EM-KISAT 2004
Szolnok, UNKARI
Toukokuu 7-9, 2004
Senioreiden ja junioreiden EM-Kilpailut käytiin Szolnokin kaupungissa, joka sijaitsee 100 km kaakkoon Budapestista. Suomesta Pustan aroille matkusti savikehään Tomi Rajamäki, Ville Turtiainen ja Mikko Ylä-Poikelus. Joukkueen johtajana oli tuttuun tapaan "Sumo-Simo" Akrenius. Tuomariasioissa Suomea edusti Marko Pihlajamäki.

Henkilökohtaiset painoluokat menivät harjoittelun piikkiin tälläkertaa, mutta joukkue kisoissa vahva kokonaisuus kääntyi eduksi ja savikehän pintaan nujertui niin Itävallan kuin Eestin joukkueet. Niukka tappio tuli alkumatseissa Venäjälle ja pronssimatsissa Saksalle. Saksa voitti viime MM-kisoissa joukkuekultaa, joten pronssi olisi ollut superyllätys. Tuloksena hienosti viides sija!

Marko Pihlajamäki valittiin Euroopan Sumoliiton johtoryhmään (Directing Committee) nimikkeellä Referee Director. Marko on siten on Euroopan ylin tuomari. Tehtävän arvostusta kuvaa mm. se, että edellinen Referee Director oli saksalainen Andreas Hempel, joka on tuominnut mm. judon olympiakisojen loppuotteluja. Referee Director vastaa koko Euroopan tuomaritoiminnan kehittämisestä, kisojen tuomarivalinnoista, tuomarilisenssien myöntämisestä ja johtaa arvokisojen tuomaritoimintaa.


JOUKKUE - MIEHET
1. BULGARIA
2. VENÄJÄ
3. SAKSA
3. PUOLA
5. SUOMI (Tomi Rajamäki, Ville Turtiainen, Mikko Ylä-Poikelus)
5. UNKARI


2018 2017 2016 2007 2006 2005 2003 2002 2001 2000